Kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa★

Peppi: Mitä tähän nyt sanois? ei mitään. Jos en vaikka vaihteeks sanois yhtään mitään, pitäisin vaan suuni kiinni ja antaisin maailman mennä omalla painollaan eteenpäin, olisko se niin helppoa? toden näköisesti ei, vaan haluais kokoajan pistää oman huomionsa, muistilapun, väliin. Jos oiskin sivusta seuraaja, jolla ei olis valtaa tehä mitään, vaan katsoa. Miltä se tuntuis? Nähdä suurta vääryttä ja hyväksyä se. Ois varmasti vaikeeta, sitä varmaan pyrkis lopettamaan sen tosi nopeesti vai tottuiskohan sellaseen?
Onkohan sellaset todella hiljaset ihmiset puheliaita kotona? tai jossain omassa kaveripiirissä? Jotka esimerkiks koulussa ei tunnu sanovan sanaakaan, ja hymyilevän tosi harvoin? Joilla on salaisuuksia, joiden elämä on erilaista. Millasia ne ihmiset oikeesti on?

Lopetan tän tekstin tähän, tiiän että moni rullas ohi. I don't care.